Tmi Jonna Gröndahl on yhden naisen yritys, joka tarjoaa hieronta-, luonto-, ja liikuntapalveluita räätälöidysti kaikille
Miten tähän on päädytty?
Liikuntaneuvojaksi olen valmistunut 2010, jonka jälkeen työskentelin liikuntakeskuksissa vastaanoton, ryhmäliikunnan ja salin parissa. Hierojaksi opiskelin muutamaa vuotta myöhemmin, jonka jälkeen perustin toiminimen vuonna 2012. Siitä saakka olen tehnyt aktiivisesti hierojan töitä. Asiakaskuntani Pirkkalassa on ollut tärkeässä roolissa. Nykyään olen ennättänyt olla Kirkkonummella jo kolme vuotta, hurjaa kuinka aika rientää. Seikkailen myös Helsingin Töölössä aina maanantaisin. Toivottavasti mekin törmätään!
Erä- ja luonto-oppaaksi valmistuin 2020. Aiheesta löydät lisää - Palvelut osiosta. Aloitin myös Liikunnanohjaaja AMK tutkinnon syksyllä 2021 monimuotototeutuksella, valmistuminen häämöttää jouluna 2024.
Vapaa-ajalla minut voi löytää juoksemasta metsästä, melomasta suppilaudalla, halailemasta puita tai haaveilemasta uusista seikkailuista laiturin nokassa. Kajo-koiran kanssa harrastaminen on merkittävä osa arkea. Tykkään myös hyvästä ruoasta ja kotoilusta, johon vuodenajasta riippuen voi linkittyä myös kutimet tai lukeminen. Kumppani, perhe ja ystävät ovat tärkeitä!
Mitä tarjottavaa minulla voisi olla sinulle?
Olen ihmisläheinen ja asiakkaisiin perehtyvä hieroja. Koen asiakassuhteeni tärkeänä ja pyrin auttamaan jokaista yksilöllisesti. Tarjoan myös luonto- ja liikuntapalveluita niin yksilöohjauksena, kuin pienryhmissä. Luonto on itselleni rakas paikka. Haluan mahdollistaa matalan kynnyksen retkeilyä ja muistuttaa ihmisen luontoyhteyden tärkeydestä. Vahvuuteni on samoilussa ja erilaisissa metsämieliharjoituksissa. Haluaisin innostaa ihmisiä liikkumaan entistä enemmän ulkona. Liikunta- ja luontopalveluihin tulee täydennystä aina kausi kerrallaan.
Voisin kiteyttää yritykseni tarinan seuraavasti:
ARVOT – Luonnollinen, hyvinvoiva, kunnioittava, luova ja yhteisöllinen VISIO – Hyvinvoivaa, liikunnallisempaa ja luontosuhdetta ylläpitävää toimintaa kaikille MISSIO – Monipuolista palvelua, joka tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia
Ajankohtaisia kuulumisia
SYKSY ON TÄÄLLÄ🤎
TOIMIPISTE ON MUUTTANUT UUTEEN OSOITTEESEEN 1.10.2024
PUROKUMMUNTIE 1, 02400 KIRKKONUMMI (K-rautaa vastapäätä, sama pihapiiri Värisilmän ja UV-putken kanssa, toimistorakennus on Länsiväylän puolella, A-ständi on ulkona ollessani paikalla)
HUOM PIHAAN AJO! Purokummuntien liittymän kunnostustöistä johtuen sisään-ja ulosajo pihalle tapahtuu tästä päivästä lähtien Swegon varaston, eli Munkinmäentie 1 kautta.
Ulko-ovi on kiinni vielä toistaiseksi, tulen avaamaan ovea hieman ennen hieronta-aikasi alkua.
KALENTERI ON NYT AUKI MARRASKUUN LOPPUUN SAAKKA!
JATKOSSA OLEN TÖÖLÖN TOIMIPISTEELLÄ AINA MAANANTAISIN!
LOMALLA: 25.11.-1.12.2024
Mikäli sinulla on hetki aikaa, olisin kiitollinen, jos voisit antaa palautetta palveluistani alla olevan linkin kautta. Jokaisesta uudesta palautteesta saa -10% alennuksen seuraavasta hierontavarauksesta. (ei koske 2h rentoutushierontaa/purentalihashierontaa) Google Arvostelu
Kiitos!
Mukavaa syksyn aikaa kaikille!
Nähdään hieronnan, liikunnan ja luonnon parissa
- Jonna08.10.2024 klo: 09:10
Palvelut
Hieronta / Urheiluhieronta
Klassisen hieronnan ja urheiluhieronnan ero on erilaisten otteiden käyttö. Itselläni on melko monipuolinen tapa hieroa. Käytän käsittelyssäni paljon perusotteita, jotka kuuluvat koulutetun hierojan klassisiin viiteen otteeseen, joita ovat sively, hankaus, pusertelu, taputtelu ja ravistelu. Käytän hoidoissani myös fasciahieronnan perusotteita, jotka toteutan ilman väliainetta, eli hierontaöljyä. Pyrin myös ohjaamaan ammattitaitoni puitteissa itsehoitoa ja liikehoitoa, ellen koe esimerkiksi fysioterapian olevan parempi hoitomuoto kyseisessä tilanteessa.
Hieronta mahdollistaa kiireettömän hetken ja luottamuksellisen rupattelutuokion hierojan kanssa asiakkaan niin halutessa. Henkilökohtaisesti haluan edesauttaa asiakkaan hyvää oloa ja stressin lievitystä, tämän hyvin hektisen elämänrytmin ja kiireen keskellä. Hieronta voi olla yksi tukipilari muiden terveellisten elämäntapojen tueksi.
Luontopalvelut
Saatatte tietää sen olotilan, kun tuntee olevansa kotona. Sitä luonto ja luonnossa oleilu kuvastaa minulle. Luontoympäristö maadoittaa ja rauhoittaa. Siellä on ihana tutkia ja seikkailla. Voi tonkia maata ja katsella taivaalle, sieltä löytyy monta eri tasoa johon utelias kiinnittää huomionsa.
Haluan tarjota monipuolisia, aistirikkaita ja rentouttavia luontokokemuksia ja retkiä. Retket on pääosin suunnattu Kirkkonummen lähiluontoon ja ympäryskuntiin.
Jos sinä, kaveriporukkasi, työtiimisi tai jokin muu taho kaipaa ohjausta luontoon, ota rohkeasti yhteyttä ja räätälöidään juuri teidän tarpeisiin sopiva kokonaisuus.
Anna mielikuvituksen lentää, mistä haaveilet ja mitä on jäänyt tekemättä, koska ei ole rohjennut tai tiennyt mistä aloittaa. Toteutetaan se yhdessä!
PALVELUT
Riippumattorentoutus 45-60min. - Pysähdy ja anna aistien kuljettaa - Tietoista läsnäoloa
Seikkailuhenkinen metsäpakopeli 1,5-2h - Haasta ystävät tai vaikka työtiimisi tässä leikkimielisessä kisailussa - Yhteisöllistä toimintaa - Luonnon tuntemusta - Voidaan järjestää myös yhdelle ryhmälle
Luontohetki 2-3h - Sinulle joka kaipaat luonnonrauhaa ja pysähtymistä - Lempeää liikettä ja kehon kuulostelua - Hyvinvointia edistävää - Luovuutta herättelevää - Tutkittuja luonnon hyvinvointivaikutuksia
Aloittelijan sieniretki syyskaudelle 2h - Tietoa metsiemme ruokasienistä - Tietoa varusteista retkellä - Metsänantimia kauden mukaan - Intuitiivista - Tutkittuja luonnon hyvinvointivaikutuksia
Sijainti räätälöitävissä, pääosin Länsi-Uusimaa
Pyydä tarjous info@jonnagrondahl.fi
Liikuntapalvelut
Liikunnallisuus on yksi terveellisten elämäntapojen peruspilareista. Ihmiskeho tarvitsee liikettä vähintään siinä määrin, että perusterveys pysyy yllä. Liikunta myös ennaltaehkäisee monien perussairauksien syntymistä.
Pienetkin arkiset valinnat jotka lisäävät fyysistä aktiivisuutta on terveydelle hyväksi. Haluaisin tarjota tukea aktiivisen elämäntavan aloittamiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.
Liikkeelle voi lähteä monelta tasolta ja tavoitteet voivat olla monenlaisia. Lähdetään yhdessä ulos treenaamaan! Kirkkonummella ja lähikunnissa on upeat puitteet harrastaa. Täältä löytyy upeita maastoja ja kuntoportaat, joissa voi harrastaa monipuolisesti. Toimii sellaisenaan tai muiden harrastusten tueksi. Mieti hetki, mitä haluaisit kehittää? Mitä haluaisit lisää jokapäiväiseen elämään? Tai miltä haluat, että sinusta tuntuisi? Tee pientä pohdintaa itsesi kanssa ja pääset varmasti perille siitä mihin suuntaan tulee lähteä.
Itse tykkään harrastaa liikuntaa paljon ulkona. Raitisilma on itselleni elinehto ja aivot tuulettuu tehokkaasti siinä samalla. Ulkona harrastamisen jälkeen on samaan aikaan hyvin energinen ja levollinen olo!
Lähde mukaan toteuttamaan sun haaveet ulkoliikunnan saralla ja keksitään keinot millä liikunnanriemu tulee osaksi laadukasta elämää!
Tykkäätkö liikkua ennemmin yksin vai onko teillä kaveriporukka joka haluaa puhtia tekemiseen? Ehkä naapurusto? Kalenteriin merkattu treeniaika? Milloin nähdään? Vaikka Jerikonmäen portaissa.
Pyydä tarjous info@jonnagrondahl.fi
Hierontahinnasto 1.8.2023 alkaen
KIRKKONUMMI 30min - 39€ 45min - 49€ 60min - 59€ 75min - 69€ 90min - 79€ Yllä olevista hinnoista opiskelija- ja eläkeläisalennus -5€ per hieronta
Maksuvälineinä käyvät käteinen, yleisimmät maksukortit, e-passi, smartum ja edenred. (Huomioithan että yrityksesi tukee hieronta/hyvinvointi etua) Peruuttamattomasta ajasta veloitetaan hinnaston mukainen hinta.
KIRKKONUMMEN TOIMIPISTE MUUTTAA! Asiakkaat otan vastaan uusissa tiloissa 1.10. alkaen, osoitteessa
Purokummuntie 1 02400 Kirkkonummi
Toimipiste sijaitsee K-rautaa vastapäätä, samasta pihapiiristä Värisilmän ja UV-putken kanssa. Toimistotila rakennua löytyy Länsiväylän puolelta. Sisäänkäynnin edustalla A-ständi ollessani paikalla.
HELSINKI
Ekokampaamo Evergreen Mechelininkatu 15 00100 Helsinki
Kalenteri on auki Helsingissä syyskuun ajan räätälöidysti ja 1.10.2024 alkaen aina maanantaisin.
Hoitotilaan ei ole esteetön pääsy.
Hyvä tietää tullessasi hierontaan: Hierontaetiketti
Hierontaetiketti on sinua varten, jotta tiedät kuinka toimia tullessasi hierontaan. Alla on myös lueteltu tilanteet jolloin ei pidä tulla hierontaan, milloin se on suositeltavaa tai harkinnanvaraista.
KONTRAINDIKAATIOT, eli vasta-aiheet, jotka estävät hierontaan tulon tai ovat harkinnanvaraisia
Akuutti trauma
Näitä ovat esimerkiksi erilaiset lihas-, nivelside-, tai jännevammat, nivelen sijoiltaan meno, aivotärähdys, avohaavat, paleltumat ja palovammat tai luunmurtumat.
Paikalliset tulehdustilat kehossa
Esimerkiksi lihaksissa ja nivelissä, joissa oireena voi olla kipu, kuumotus, punoitus ja turvotus. Muita tulehdustiloja, kuten esimerkiksi poskiontelontulehdus, sekä tulehdustilat joihin on tällä hetkellä lääkekuuri/antibioottikuuri, tai epäilet olevasi vielä puolikuntoinen.
Bakteerien tai virusten aiheuttama sairaus
Näistä yleisempinä esimerkiksi flunssa, influenssa ja vatsatauti. Jos sinulla on sellainen olo, että tauti saattaa olla tuloillaan, niin jätä mielummin hieronta väliin. Hieronta voi pahentaa olotilaa huomattavasti ja riskinä on sairastuttaa myös hoitaja ja muut tiloissa asioivat. Oireita voivat olla esimerkiksi nenän vuotaminen, yskä, kuumeilu, lihassärky, oksentelu, ripuli tai yleinen huonovointisuus.
Paikalliset infektiot ihossa
Bakteerien, virusten tai sienien aiheuttamat tulehdukset kuten herpes, jalkasieni, silsa tai syylä.
HUOM. Psoriasis tai atooppinen iho ei ole tarttuva ihosairaus. Näissä tilanteissa huomioitava ihon tilanne sillä hetkellä.
Erilaiset ihomuutokset ja suonikohjut
Iän myötä ihoon voi tulla luonnostaan muutoksia ja se ohenee, myös erilaisia luomia voi esiintyä, jolloin ne tulee ottaa huomioon hieronnassa. Suonikohjut estävät paikallisen hieronnan, mutta ympärillä olevaa muuta kudosta sopii kyllä käsitellä.
Sydänviat
Otathan selvää lääkäriltäsi onko hieronta suositeltavaa ja kerro siitä hierojalle.
Syöpä ja kasvaimet
Akuutin vaiheen jälkeen tulee ottaa selvää omalta lääkäriltä onko hieronta suositeltavaa. Kerro tilanteesta ehdottomasti hierojalle, vaikka hoitojaksosta ja paranemisesta olisi jo aikaa.
Aivoinfarkti
Akuutin vaiheen jälkeen tulee ottaa selvää omalta lääkäriltä onko hieronta suositeltavaa. Kerro tilanteesta ehdottomasti hierojalle, vaikka hoitojaksosta ja paranemisesta olisi jo aikaa.
Laskimotukokset
Vaikka tukos olisi jaloissa, niin hieronta on ehdottomasti kielletty myös ylävartalon alueella, koska se saattaa irrottaa ja laittaa liikkeelle verihyytymiä.
Epilepsia
Kysy lääkäriltäsi mielipidettä hieronnan suhteen. Jos tila on ollut pitkään oireeton, niin hierontaan voi tulla omalla vastuulla. Kerro tilanteesta hierojalle.
Verenvuototauti eli Hemofilia
Hieronta saattaa synnyttää ihonalaisia verenpurkaumia.
Tuoreet leikkaushaavat
Arpea itsessään voi hieroa sen täysin parannuttua. Se on myös suositeltavaa arven ympärille syntyvän arpikudoksen takia. Näin voidaan helpottaa myös ympäröivien kudosten toimintaa jatkossa.
Alkoholi
Alkoholin vaikutuksen alaisena ei pidä tulla hierontaan. Ei myöskään krapulassa.
Raskausaika
Tyypillisimpiä tuntemuksia tai oireita alkuraskauden aikana ovat pahoinvointi, väsymys, palelu, huimaus, rintojen arkuus, tihentynyt virtsaamistarve ja vihlaisut alavatsassa, nivustaipeissa, lonkissa ja häpyluuliitoksessa.
Alkuraskauden aikana näkyvät fyysiset muutokset eivät ole niin isoja kuin kahden jälkimmäisen vaiheen aikana. Hormonaaliset vaikutukset alkavat jo alkuraskaudessa, jolloin keho alkaa valmistautua sikiön kasvuun ja synnytykseen. Raskauden alkuvaiheessa keskenmenon riski on suurempi, minkä takia emme suosittele hierontaa ensimmäisten viikkojen aikana (rv 0-12). Tämän ajan raskaana olevan naisen on vielä "helppo" kuulostella omaa oloaan ja kehoaan. Kevyttä liikuntaa omien tuntemusten mukaan, jotta saa pidettyä aineenvaihdunnan ja verenkierron liikkeellä, ja näin välttää suurempia kiputuntemuksia. Helli omaa kroppaa.
Ensimmäisen jakson jälkeen, hieronta sopii erinomaisesti rentouttamaan kehoa ja mieltä, jos omat tuntemukset sen vain sallivat. Hieronta voidaan toteuttaa istuen, kylkimakuulla ja osan vaikka selällään, jos niin on helppo olla. Kannattaa olla syömättä muutama tunti ennen hierontaan tuloasi, jottei pahoinvointi pääse yllättämään. Hieronta on turvallinen hoitomuoto raskauden aikana. Jos olet epävarma hieronnan suhteen, niin kannattaa keskustella oman lääkärisin kanssa ja ottaa yhteyttä hierojaan. Haluamme antaa sinulle mahdollisimman mukavan ja rennon hoitokokemuksen, joten ota rohkeasti yhteyttä jos aihe herättää kysymyksiä.
Synnytyksen jälkeen hierontaan sopii tulla milloin vain, jos oma olotila sen sallii. Kuulostele omaa kehoa.
HIERONNAN VAIKUTUKSET
Rentoutus, stressinlievitys, hemmottelu, sosiaalinen kanssakäyminen
Tuntoaisti sijaitsee pääosin ihossa, joka on ihmisen suurin elin, samalla voimakkain aisti. Tuntoaisti edustaa suurinta aistijärjestelmäämme yhdessä asento- ja liikeaistin kanssa. Hieronta lievittää stressiä ja luo henkistä mielihyvää. Hieronta mahdollistaa myös kiireettömän hetken ja luottamuksellisen rupattelutuokion hierojan kanssa asiakkaan niin halutessa.
Aineenvaihdunnan ja verenkierron kiihdyttäminen
Hieronta vaikuttaa paikallisesti kudosten lämpötilan kohoamisena, verenkierron ja imunestekierron kiihtymisenä.
Hieronta valmistaa lihaksiston urheilusuoritukseen tai palauttaa tehokkaasti suorituksesta kiihdyttämällä lihaksiston aineenvaihduntaa vähentämällä lihaksiin kertyneitä kuona-aineita. Säännöllinen hieronta tukee ihmisen oman kehon tuntemusta muun kehonhuolto harjoittelun lisäksi ja näin voi ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.
Lihaskalvokäsittely
Toteutan lihaskalvo käsittelyn käsin, mutta ilman väliainetta, jolloin kitkaa kudoksiin saadaan syntymään herkemmin. Lihaskalvoja ei voida käsitellä käsittelemättä samalla myös lihaksia, kaikki kudokset vaikuttavat toisiinsa. Yhdistelen lihaskalvokäsittelyä ja perinteisempää hierontaa lähes jokaisella hoitokerralla. Mekaanisella käsittelyllä aiheutetaan paineärsytystä lihaskalvoille ja se poistaa kipua heikentämällä kipuhermojen aktiivisuutta. Aineenvaihdunnan ollessa huono, keho voi ilmoittaa siitä kivulla, jähmeydellä, tukkoisuudella, kankeudella, liikerajoituksella jne.. Fascia muodostaa koko kehoa ympäröivän monimutkaisen verkoston, jota kutsun "kokovartalosukaksi", jonka voidaan ajatella vaikuttavan jalkapohjista päälakeen. Lihaskalvon verkkomainen rakenne pitää kehomme kasassa, mahdollistaen kuitenkin joustavan liikkeen. Lihaskalvo on paljon jäykempää rakennusmateriaalia kuin lihaskudos. Jäykkyys ja jäykkyyden tunne voi johtua monestakin syystä, esimerkiksi yksipuolinen liikunta, staattinen työergonomia tai liiallinen yksipuolinen kuormitus. Lihaskalvokäsittelyllä voidaan parantaa paikallisesti aineenvaihduntaa kudoksissa ja aktivoida sen omaa paranemisprosessia.
YLEISOHJEISTUS HIERONTAAN TULLESSASI
Huomioithan hierontaan tullessasi edellä mainitut kontraindikaatiot, sekä ehdottomat, että harkinnanvaraiset. Tällöin voimme taata turvallisen hoitokäsittelyn. Minulle on myös tärkeä tietää erilaiset vammat ja kolhut, jotka elämän varrella on saattanut ilmaantua. Se voi olla vanha parantunut murtuma, tai pitkä krooninen kiputila, kunhan kerrot minulle rehellisesti mikä on tämänhetkinen tilanne, niin osaan ottaa sen huomioon. Näin takaan mahdollisimman sopivan käsittelyn.
Treeniä ennen tai jälkeen hieronnan? Muutama pointti.
Muutama tunti ennen hierontaa voit vielä suorittaa kevyen treenin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi työmatkaliikuntaa, pyöräilyä, kävelylenkkiä, kevyttä huoltavaa kuntosaliharjoittelua (ei hypertforista hermostollista kuormitusta(maksimipainoja)), kehonhuoltoa, uintia jne..
Kovatehoisen harjoittelun jälkeen kehossa esiintyy tahtomatonta lihassupistelua, lihaksiin on syntynyt mikrorepeämiä ja maitohappoja on saattanut kertyä, joten hierontaa ei suositella. Erittäin kevyttä palauttavaa hierontaa saatetaan joskus suosia esimerkiksi urheilijoiden kanssa. Tällöin on tärkeämpää suosia terveellistä/monipuolista ravintoa ja nauttia tarpeeksi nestettä, jotta palautuminen lähtee heti liikkeelle. Myös kehonhuolto on suositeltavaa. Kevyet lyhyet venyttelyt heti harjoittelun päätteeksi ja myöhemmin hieman pidemmät venyttelyt, jotta lihaskudos pääsee palautumaan lepopituuteensa. Tällöin optimoit palautumisen ja myös seuraavat treenisi.
Hierontaa voidaan verrata kevyeen harjoitteluun, joten käsittelyn jälkeen lepo on paikallaan seuraavat 1-2 päivää. Riippuen hieman millä tavoitteella ja voimakkuudella hieronta on toteutettu. Palautumiseen voi kulua kolmekin päivää, jolloin käsittelyarkuutta saattaa vielä esiintyä.
Kuulostele omaa olotilaa, ja tunne keho hieronnan jälkeen, se voi olla rentoutunut ja väsynyt, tällöin etenkin tulee antaa aikaa palautua. Juo käsittelyn jälkeen normaalia enemmän vettä, jotta kuona-aineet pääsevät poistumaan kehostasi. Jos hieronnan jälkeen kuitenkin tulee jotain normaalista poikkeavia tuntemuksia, niin kerrothan asiasta seuraavalla kerralla hierojalle. Voit myös laittaa viestiä ja kysyä neuvoa jos siltä tuntuu.
Tullessasi paikan päälle, otathan huomioon itsesi, hierojan, sekä muut asiakkaat. Tällä tarkoitamme hygieniasta huolehtimista säännöllisellä peseytymisellä ja puhtailla vaatteilla. Pyydämme myös välttämään ylimääräisiä hajusteita, kuten voimakkaita hajuvesiä tai tuoksuja. Käytän hieronnassa hajustamatonta garnaatio valkoöljyä joka sopii kaikille ihotyypeille.
Aloittaessamme hieronnan, hieroja kyllä kertoo mitä kaikkea voit riisua. Jos kiristävät vaatteet tuntuvat epämukavilta, on normaalia riisua alusvaatteilleen, vaikka hieroisimme vain ylävartaloa. On kuitenkin asiallista ettet riisuudu alasti. Tiloissani on paljon isoja pyyhkeitä ja peittoja, joilla saadaan peitettyä ja pidettyä lämpöä yllä. Korut kannattaa ottaa pois.
Vuorovaikutus hieronnan aikana on tärkeää. Tämä tarkoittaa sitä, että kiputuntemuksista tai liian kevyestä otteesta tulee kertoa suoraan, jotta molemmat tietää missä mennään. Hieronnan ei kuulu tehdä kipeää. Se voi ajoittain tuntua hieman epämiellyttävältä hetkellisesti, mutta pääsääntöisesti hieronnan kuuluu olla rentouttava ja hyvällä tavalla kipua tuottava kokemus. Lihasten/lihaskalvojen ollessa erittäin kireät, ja halutessamme saada niihin hieman eloa, niin kivulta ei voida täysin välttyä.
Kerrothan rohkeasti käsittelyn aikana miltä tuntuu, minkälaista kipua tunnet (painetta, nipistelyä, kovaa kipua, siedettävää kipua, säteilyä, pistävää kipua jne..), tunnetko jotain normaalista poikkeavaa tai jos hieronta tuntuu liian kevyeltä.
On kuitenkin tärkeä muistaa, että tulet hierontaan omien vaivojen ja tuntemusten kanssa! Minulla on käynyt asiakkaita nuorista urheilijoista varttuneempaan 90-vuotiaaseen.